Ajankohtaista

03.12.2019

Tiedotustilaisuus Lintuvuoren kaukolämmityksen mahdollisuuksista

Tilaisuus pidetään 10.12. ja on suunnattu Lintuvuoren alueen yrittäjille.
26.11.2019

Päiväkoteja ei suljeta Koivulahden alueella

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 25.11., että Koivulahden alueen päiväkodit jatkavat toimintaansa. Kiinteistöt kuitenkin myydään mahdollisuuksien mukaan, ja kunta alkaa vuokrata tiloja.
25.11.2019

Vuoden 2020 veroprosentit on vahvistettu – Mustasaaren tilanne näyttää hyvältä

Mustasaarelaisten tuloveroprosentti on 20,75 vuonna 2020. Tuloveroprosentti on pienempi kuin monessa muussa maamme kunnassa.
15.11.2019

Veroja ei koroteta Mustasaaressa vuonna 2020

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 14.11., ettei veroja koroteta vuonna 2020.
05.11.2019

Päivä johtajana

Pohjanmaan kauppakamarin ”Päivä johtajana” -kampanjassa opiskelijoille tarjottiin mahdollisuus seurata työtä päivän ajan Mustasaaren kunnassa.
04.11.2019

Berny’s on vuoden yritys Mustasaaressa

Vuoden yrittäjiksi Mustasaaressa on valittu Raippaluodossa Berny’s ravintolaa pyörittävät Patricia Nedergård ja Tommy Pellas.
04.11.2019

Uusi leikkipuisto Singsbyssä

Mustasaaren kunta on rakentanut uuden leikkipuiston Trollkunibackin asuntoalueen yhteyteen Singsbyssä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kunta on rakentanut teemaleikkipuiston.
11.10.2019

Väliaikaiset liikennejärjestykset jatkuvat 18.10 asti

Mustasaarentien toinen ajokaista on suljettu kiveystöiden ja muiden viimeistelytöiden vuoksi Sepänkylän keskustan kohdalla 25.9.–18.10.
01.10.2019

Kunnanhallitus hyväksyi yritystonttikaupan

Mustasaaren kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan maanantaina 30.9. Vikby II -alueella sijaitsevan 120 385 m2:n yritystontin myymisen.
20.09.2019

Nyt voit valita e-laskun

Haluatko Mustasaaren kunnalta tulevat laskut paperilaskujen sijaan sähköisinä suoraan verkkopankkiisi? Asia on helppo hoitaa itse.